Asunto Meri-Lapin huipulla – kaupungin ykköspaikalla

Tornion vilkkaimmassa kaupunginosassa ei tarvitse tinkiä maisemista tai asumisen mukavuudesta. Keväällä 2018 Tornion ykköspaikalle nouseva kerrostalo on tehty kaupunkiasujaa varten.

Sisustussuunnittelija Päivi Salmi esittelee Jopparin Kulman sisustuselementtejä ja -materiaaleja. Torstaina 10.11. sisustukseen voi tutustua konkreettisesti Hallituskadun showroomin avajaisissa.

Alkutalven raikkaat jokimaisemat ovat antaneet ensi-makua siitä, miltä Meri-Lappiin rakennettavan kerrostalon asukkaiden ikkunanäkymät tulevat olemaan talvisin. Kaupungin yllä kiiltävän valomeren ja naapurissa sijaitsevan ruokakaupan yhdistämisen ei tarvitse olla satua eikä se tule sitä olemaan vuoden 2018 loppuun mennessä, jolloin Asunto Oy Jopparin Kulman kahdeksankerroksinen asuin- ja liiketilarakennus avaa ovensa.

Vaikka rakentamista ei ole vielä edes aloitettu, kahden alimman kerroksen liiketilat on varattu loppuun ja asuntoja on varattu hyvällä vauhdilla. Kaikista suurimpana valttikorttina uudelle asuinrakennukselle on sisustussuunnittelija Päivi Salmisen mukaan sen helppous.

- Kaikki tarvittavat palvelut ovat vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Olet sekä Suomen että Ruotsin läheisyydessä, joten pystyt hyödyntämään palveluita rajan molemmin puolin.

- Toinen, mikä monia kiehtoo tässä vaiheessa, on talon sisustus ja pintamateriaalit. Sijaintia on kieltämättä vaikea laittaa paremmaksi, joten on ymmärrettävää, että talon sisus kiinnostaa. Siksi halusimmekin antaa ihmisille mahdollisuuden nähdä ja kosketella asuntoihin valittuja sisustuselementtejä ja -materiaaleja ihan konkreettisesti.

Jopparin Kulman asuntojen materiaalit noudattavat selkeää linjaa ja keittiössä valkoinen toimii pääsävynä.

- Esittelytilamme avajaiset pidetään 10.11. klo 17 alkaen Hallituskadun osoitteessa, jossa meillä on keittiön mallisaareke ja muut pintamateriaalit esillä. Asiakkaille tämä on mahtava mahdollisuus tutustua arkkitehti Pekka Salmeen ja projektipäällikkö Antti Hemmingiin ja kysyä heiltä tarkempia tietoja rakennuksen materiaaleista.

Talossa on kauttaaltaan lähdetty liikkeelle modernein ottein. Peruspaletti on sama, mutta näihin voi jokainen tehdä haluamanlaisiaan muutoksia.

- Väreissä, pinnoissa ja kuoseissa on haettu klassisen minimaalista ilmettä ja avarat tilat ovat yksi tärkeä osa sisustusta. Mitä enemmän valoa pääsee sisään, sitä avarammalta jokainen tila tuntuu, kertoo Päivi.

Kuiviin tiloihin tulee tammiparkettilattiat ja kosteisiin tiloihin maanläheissävytteiset keraamiset laatat. Keittiössä kalusterungot ovat valkoisia ja työtasot laminaattipintoja.

- Se on ihanaa, kun saa sitten muuttaa upouuteen kotiin keskellä kaupunkia. Asumisen pitää olla helppoa ja se on otettu hyvissä määrin huomioon Jopparin Kulmassa.

Avajaishuumaa

Esittelytilan avajaiset pidetään torstaina 10.11. klo 17 alkaen Hallituskadun showroomissa. Paikalla arkkitehti, sisustussuunnittelija ja projektipäällikkö kertomassa tarkempia tietoja rakennuksesta. Avajaisissa ennakkoilmoittautuminen, joten ilmoittaudu mukaan 7.11. menneessä sähköpostiosoitteeseen: paivi.salmi@tapojarvi.fi

Osallistujille tarjolla pientä suolaista ja makeaa purtavaa kahvin kera.